Esi-isät afrikkalaisissa yhteisöissä
Egun-gun: joruboiden naamioidut esi-isät
Jorubat asuvat pääsääntöisesti Nigerian lounaisosassa ja he ovat maan suurin etninen ryhmä. Joruboita asuu myös Beninissä, Togossa ja Sierra Leonessa sekä orjakaupan seurauksena Latinalaisessa Amerikassa. Jorubat kunnioittavat esi-isiään nykyäänkin järjestettävissä vuotuisissa egungun-juhlissa sekä perheiden kotona suorittamissa rituaaleissa. Naamiojuhlien tehtävänä on muistuttaa siitä, että ihmisten hyvinvointi edellyttää menneiden sukupolvien kunnioittamista.

Egungun-juhla kestää kaksi viikkoa ja se huipentuu rituaaliin, jossa miestanssijat pukevat naamioasut ylleen ja he vaipuvat tanssin ja rummutuksen avulla transsiin. Transsin aikana esi-isien henki ottaa tanssijan valtaansa. Rituaalissa esi-isien henget esittävät vuoden aikana tapahtuneita asioita ja punnitsevat yhteisön jäsenten eettisiä ja moraalisia käytöstapoja. Lopuksi henget antavat varoituksia ja neuvoja tulevaa vuotta varten.
Egungun-rituaalit ovat hyvä esimerkki esi-isien merkityksestä afrikkalaisissa yhteisöissä. Joruboille esi-isät eivät suinkaan ole vain kuolleita sukulaisia, vaan heillä on edelleen aktiivinen rooli yhteisöjen jokapäiväisessä elämässä.

|