Esi-isät afrikkalaisissa yhteisöissä
Ghanalaiset hautajaiset
Myös Ghanan akan-heimoilla esi-isät ovat tärkeässä asemassa perinteisissä uskomuksissa. Akanit uskovat, että vainajan henki jää elämään ja voi auttaa ja neuvoa jälkeläisiään. Toisaalta esi-isien henkiä myös pelätään ja kunnioitetaan heidän suuren valtansa vuoksi. Esi-isiä kunnioitetaan ja muistetaan yhteisön vuotuisissa juhlissa, mutta myös yksityisesti perheiden piirissä.
Hautajaiset on tärkeä sosiaalinen tapahtuma Ghanan akan-heimoille. Niiden yhteydessä kunnioitetaan edesmennyttä henkilöä. Yleensä kuollut haudataan pian kuoleman jälkeen, mutta hautajaiset pidetään vasta myöhemmin. Tärkeille henkilöille saatetaan myös pitää useita hautajaisia merkkinä arvostuksesta. Hautajaisiin saapuvat paikalle kaikki henkilöt, joilla on ollut velvoitteita vainajaa kohtaan, sekä ystävät ja sukulaiset.

Esi-isien kunnioitus ilmenee akan-kansan uskonnollisissa juhlissa, kuten hautajaisissa ja muissa suvun yhteisissä tapahtumissa siten, että juomaa tarjotaan myös esi-isille, jotta nämä osallistuisivat tapahtumaan. Koska esi-isät ovat tärkeitä henkilöitä, ei heille tarjota mitä tahansa. Usein heille kaadetaan tilkka alkoholia, tai paljon sitäkin kalliimpaa juomaa Coca-Colaa.
Katso video ghanalaisista hautajaismenoista
Hautajaiset perinteisesti hoitavan Asafo-seuran naiset pukeutuvat aina punaiseen. Ghana, Accra 1976.
|