 |
Kultaesineet vallan symboleina
Kultakahvaiset miekat
Miekat ovat perinteisesti eräs asantepäälliköiden tärkeimmistä vallan symboleista tuolien ohella. Nämä miekat on tarkoitettu ainoastaan seremonialliseen käyttöön, eikä niitä ole esimerkiksi käytetty taisteluissa. Miekkoja on useita eri tyyppejä, ja niillä kaikilla on oma tehtävänsä ja käyttönsä. Esimerkiksi Asantehenella, asantejen kuninkaalla, on kuusi erilaista miekkaa eri tarkoituksia varten. Tiettyä miekkaa käytetään uuden kuninkaan kruunajaisissa ja toista miekkaa puolestaan rituaalissa, jossa kuninkaan sielu ja hänen valtaistuimensa pyhitetään.
Miekan terä on useimmiten terästä ja se on saatettu koristella leikkauksin. Kahva on yleensä puuta ja koristeltu lehtikullalla ja erilaisilla ornamenteilla. Kahvan ylin osa voi olla muotoiltu esimerkiksi jonkin eläimen muotoiseksi ja tällöin sillä on tietty symbolinen merkitys. Kahvan koristelu saattaa esimerkiksi viitata johonkin sanalaskuun. Terän ympärillä on usein taljasta tehty suojus, johon on saatettu kiinnittää erilaisia kultaisia symboleita. Nämä symbolit voivat olla viesti niiden kantajalta tai kertoa jostakin myytistä tai sananlaskusta.


|