Afrikan vanhat kuningaskunnat
Asanten kuningaskunta
Ghanan akankansan valtioista merkittävin oli Asanten kuningaskunta, joka kukoistuskaudellaan 1700–1800-luvulla hallitsi lähes koko nykyisen Ghanan aluetta. Asantet ovat yksi akankansoista ja he asuvat nykyään Ghanan lounaisosissa. Asanten kuningaskunta syntyi, kun Oyoko-klaanin päällikkö Osei Tutu onnistui 1600-luvulla yhdistämään hajanaiset Akan-valtiot. Vaikka Asante ei enää nykyään ole poliittisesti itsenäinen kuningaskunta, vaan osa Ghanan valtiota, sen perinteinen poliittinen järjestelmä useine päälliköineen on yhä elinvoimainen. Nykyään Asante on Ghanan maakunta.

Asanten kansallisena symbolina pidetään Kultaista tuolia ja sen sanotaan sisältävän koko kansan sielun. Perimätiedon mukaan Kultainen tuoli laskeutui alas taivaasta ensimmäisen asantekuninkaan Osei Tutun syliin. Kukistaakseen kilpailevan valtion Denkyiran, Osei Tutu ja hänen ylipappinsa kutsuivat asantejen klaanipäälliköt yhteiseen kokoukseen. Tarinan mukaan tämän kokouksen aikana pappi Okomfo Anyoke määräsi Kultaisen valtaistuimen laskeutumaan alas taivaasta. Valtaistuin leijailikin alas ja päätyi suoraan Osei Tutun syliin. Pappi julisti valtaistuimen uuden asanteliiton yhtenäisyyden ja voiman symboliksi. Päälliköt vannoivat uskollisuutta valtaistuimelle ja Osei Tutulle asantevaltion kuninkaana, eli asantehenenä. Uusi kuningaskunta valloitti menestyksekkäästi ympäröivät akanpäällikkökunnat.
Kultaista valtaistuinta pidetään edelleen pyhänä: se ei saa koskaan koskettaa maata, eikä sen päällä saa kukaan – edes kuningas – istua. Kultaista tuolia pidetään lähes elävänä olentona, ja sillä on oma pyhäkkönsä, jossa sitä säilytetään. Muutenkin tuolit ovat asanteille tärkeitä päälliköiden vallan symboleita. Hallitsijan kuollessa hänen henkilökohtainen tuolinsa mustataan ja hänen sielunsa uskotaan edelleen asuvan tuolissa. Näitä esi-isien mustia tuoleja säilytetään erityisissä pyhäköissä ja niille annetaan ruoka- ja juomalahjoja säännöllisesti.

|